Kynä on ase kirjoittajan kädessä.

Tuijotan tyhjää sivua. Olen haaveillut tästä tilanteesta niin monta vuotta, olen kirjoittanut kaikki paperille rustaamani asiat jo wordiin ja odotan uutta tulvaa tulevaksi, mutta pääni lyö tyhjää.
Muutama läheinen ystävä on tienyt jo enennkin, että pidän tarinoiden kirjoittamisesta. Olen rustanut niitä ala-asteelta lähtien, en tosin yhtä ymmärrettävästi, kuin nyt.. tuolloin piirsin päähäni tulevat tarinat ja kerroin tohkeissani äidille niiden tapahtumista.. äidin katsoen minua kauhuissaan, kuin minussa olisi jotain vikaa.
Lukioon päästessäni sain uutta luottamusta kirjoittamiseeni. Äidienkielenopettajani oli suuri kannustus siinä, että jaksoin vapaa-ajallanikin kirjoittaa tarinoita.. ainoa miinus tässä kaikessa on, että minun kirjoitus on niin täynnä virheitä, että ihmistä joka osaa YHTÄÄN kielioppia, niin häntä ärsyttää minun kirjoitustyylini... sekun sattuu olevan niin kamalan sekavaa.
Minusta tämä on rauhoittavaa.. kun kirjoitan itselleni tarinaa, en mietin että onko tuo pilkku tuossa oikein ja onko tuo yhdyssana vai ei..minä vaan kirjoitan ja minä nautin siitä.
Nyt olen työstänyt tarinaa, josta tahtoisin joskus tehdä edes pari kirjapainosta. Olen lukenut jopa jo netistä, että jokainen voi painattaa oman kirjansa, jos siltä tuntuu.. jos haluaa 25kirjaa, niin se maksaa 30€ yms yms.
Suuri unelmani on saada joskus oma kirja johonkin kirjakaupan perimmäiseen nurkkaan, mistä kukaan ei sitä välttämättä edes huomaa, mutta voisin tuolloin sanoa että olen saavuttanut jotain "taiteellisella" puolellani.
Tämä tarina, mitä kirjoitan.. sitä olen miettinyt mielessäni intti-ajoista lähtien, eli n. 5 vuotta. Aloin kiroittamaan sitä pikkuhiljaa ylös ja tämän kannettavan tietokoneen saadessani kiroitin tähän asti olevan tekstin "puhtaaksi" tikulle talteen. Yksi pulma tässä vain on.. minulla on niin paljon asiaa tuohon tarinaan, mitä voisin lisätä etten tiedä mihin kohtaan ja missä järjestyksessä ne laitan. Tähän mennessä olen yrittänyt kirjoittaa suoraviivaistesti, mutta hei.. ajatuskeni laukkaavat niin ihmeellisiis suuntiin, että kai minun on pakko kirjoittaa kaikki mieleeni tulevat asiat vain ylös ja sitten joskus katsoa sitä siten, että josko niistä saisi tarinaan oman kohtansa.
Tarinoiden kirjoittaminen auttaa minua myös saamaan pienen pakokeinon todellisuudesta. Sinä voit itse päättää mitä se hahmo siinä tarinassa tekee, mitä sille tapahtuu ja minkälainen se ylipäätänsä on.
Se on minun oma maailmani.
Olen huomannut joskus töissäkin alitajuntaisesti miettiväni, että mitähän seuraavaksi voisi tapahtua, mutta pitkään kestää, että saan mitään paperille.. minä nimittäin kuvittelen mielessäni kaikki tapahtumat, ennenkuin kiroitan ne ylös. Saatan miettiä ennen nukahtamista seuraavaa kappaletta tai vaikka tarinan loppusivua, että miten se voisi mennä.. siitä sitten pikkuhiljaa alan kiroittamaan palasia ylös...
Eniten minua kiinostaa rikos, fantasia ja toiminta kertomusket, joitain rakkaushöpinöitäkin joskus kirjoitin, mutta ne tuntui niin siirappisilta, että ne löysi tiensä ö-mappiin.
Voiko minusta koskaan tulla "kirjailija"? Sitä ei kukaan tiedä, mutta siitä voi olla jokainen varma, että joskus on sellaisia päiviä, että tarinan kirjoittaminen on ainoa pakokeino ahdistavasta tilanteesta... ja niistä sitten kuroutuu jotakin, mikä voi joskus olla jonkun kirjahyllyssä...

~Unelmilla on valta päättää tulevaisuudesta~

Pidän itseäni ystävällisenä ja iloisena ihmisenä, noin yleensä.
Kun menen töihin, pyrin erottamaan koti-elämän kokonaan senhetkisestä toiminnasta. En siis anna koti-asioiden häiritä työntekoä ja pyrin, ettei työ häiritse myöskään vapaa-aikaani.
Silti minua ihmetyttää eräs asia. Olen ollut tuossa kaupassa kohta vuodenpäivät töissä ja esimerkiksi. olen ainoa tuossa osastolla, jolle on asiakkaat avautunut jopa ulkonäöstä. Eräskin kollega, joka on ollut tuolla töissä 20v, sanoi, ettei hänelle ole kukaan avautunut mistään erikoistesta asiasta. Jos normaaleja valituksia ei oteta huomioon.
Minulle puolestaan asiakkaat ovat valittaneet MINUN ulkonäöstä ja pukeutumisesta. Pukeutuminen hieman herätti kysymyksiä, koska onhan minulla firman kuteet päällä, eikä omani...joten mitä erityistä haututtavaa siinä on? Ulkonäöstäni olen myös saanut tosiaan kommentteja mm. siitä minulle on sanottu, että en näytä kuuluvan sinne.. yms. Ihmettelen suuresti miten ihmiset kehtaavatkaan avautua myyjille mitä ihmeellisimmistäkin asioista.
Mutta menneet ovat menneitä ja aina tulee uusi päivä, mikä voi mennä hyvinkin, ehkä.