Lukemista

Sain juuri luettua Laila Hirvisaaren uusimman kirjan, Minä Katariina.
Olin yllättynyt, kuinka hyvin Laila Hirvisaari oli tuonut esiin Katariinaan haavoittuvuuden, epävarmuuden ja pelon, mitä hän joutui kokemaan melkein ensimmäiset 33v elämästään. Koskettavasti Laila Hirvisaari oli myös kertonut Katariinan (oikealta nimeltään Sohpie Auguste Friedrike Anhalt- Zerbst.) surun joutuessaan muuttaa Venäjälle vasta 14-vuotiaana. Eroon rakastavasta isästään ja pikkusiskostaan. Matka keisarinnaksi ei ollut helppo, avioliitto miehen kanssa joka tuotti aina uusia pettymyksiä, hallitsijan kruunu liehuu ihan käden ulottuvilla.

Yllätyin siitä, että kirja tempaa hyvin voimakkaasti mukaansa, eikä sitä malta laittaa pois käsistään. Hirvisaari kuvailee tarkasti mm. Talvipalatsin ulkonäköä, joten vaikkei olisi kyseisen paikan kuvaa nähnytkään, voi sen "nähdä" sielunsa silmin pelkästään lukemalla tämän kirjan.

Suosittelen kyllä kirjaa kaikille jotka vähänkään on kiinostunut historiasta. Hirvisaari yllättää jälleen mahtavalla teoksella ja sitä lukiessa tuntee olevasta, kuin osa historiaa itsekin.

Mitä tulevaisuus tuo tullessaan?

Oletko joskus toivonut saavasi kristallipallon käsiisi, josta voit katsoa oman tulevaisuutesi?
Niin minä arvelinkin.
Tulevaisuus on se jännittävä asia, mitä kukaan ei voi tietää mutta se kiinostaa kaikkia.
Tulevaisuutta aletaan pohtimaan jo taaperoiässä. Vai voitko väittää, ettei sinulta ole jo mukulana kysytty että "mikäs sinusta Pirkko-Kalevi tulee isona?!" Tulevaisuuden suunnitelmat seuraavat sinua koko elämäsi ajan.
Ja auta Armias jos sie teet väärän päätöksen, koskien tulevaisuuttasi.

Olen nyt töissä paikassa, missä kyllä viihdyn mutta en ole varma onko se "minun juttuni". Olen huomannut katselevani sivusilmällä muita paikkoja ja olenkin hakemassa yhteen työpaikkaan, saa nähdä miten käy. En siis tiedä ottaisinko työtä edes vastaan, mutta tälläkertaa olen siinä onnellisessa asemassa, että minulla on valta valita. Koska minulla on vakkarityö, en välttämättä tarvitse uutta paikkaa.
Mutta tosiaan haen puhtaasta mielenkiinnosta ja siitä, että haluan tietää minkälaisia tuntimääriä heillä on tarjoilla.
Siitä sitten myöhemmin lisää, jos tästä kehkeytyy jotakin muuta.

Mutta takaisin tulevaisuuden suunnitelmiin. En ole vieläkään lyönyt naulaa arkkuun sille, etteikö minusta voisi joskus tulla lävistäjä, kirjailija (yritän kokoajan), hieroja, pieneläinhoitaja, nuoriso-ohjaaja... minsta on aina tuntunut siltä, että pystyn tekemään enemmän kuin olemaan pelkästään ns. myyjä. Minä aijon porskuttaa ylöspäin ja etiäpäin työelämässä. Teen kaikkeni että pääsen mahdollisimman pitkälle haaveissani.

Sillä haaveitahan pitää olla.

Mikä ammatti oli ensimmäinen miksi sanoit ryhtyväsi ollessani vaahtosammuttimen kokoinen?

Minä olin uimakoulunopettaja, sen jälkeen koirien hoitaja, taas opettaja, piiräjä, maalari, näyttelijä, opettaja uudelleen yms. ja kaikki noi alkaa kadota menneisyyden haaveisiin.
En halua kadottaa unelmiani.
Unelmat ovat ne, jotak pitävät ihmisen terveenä. Jos ei ole unelmia, ei ole elämää, eikä tarvetta jatkaa.
Älkää siis ikinä, toistan IKINÄ sanoko kenellekkään lapselle, kaverille, siskolle, veljelle, serkun kummin kaimalle.. ettei se pysty/ saa/ voi ryhtyä edes yrittää saavuttaa unelmiaan.
ÄLÄ ikinä sano kenellekään niin.

Sillä jos sanot, saatat tahtomattasi tuhota toisen elämän... oikeasti.

Maalailua

Kuten jotkut ystäväni jo tietävätkin, olen jatkanut unohtunutta akvarelli-maalausta.
Aikoinaan tosiaan maalailin pitkin päivää, eikä loppua siitä tullut.. ja jostain kumman syystä tuo harrastus jäi unholaan, enkä ole moneen vuoteen maalanut yhtään mitään.
Nyt kunnostauduin ja maalaili, eihän minusta vielä mitään Picassoa tullut, mutta tälläisen kyhäelmän sain aikaiseksi.

Lintuparvi

Kuten huomata saattaa, ei minun kannata jättää leipätyötäni pois, vaan jatkaa harjoittelua. Ainoa mistä tästäkin työstä olen ylpeä, on se että koko paperin maalaamiseen meni alta 5min. Joku näsäviisas voisi sanoa, että näkeehän sen päällepäin ettei pahemmin ole uhrattu tähän ajatusta, mutta mielestäni olen aika hyvin onnistun siihennähden, että verestän vasta muistiani noitten värien kanssa.

Tämä maalaus on yksi perinteisistä tyyleistä, mitä olen yleensä piirellyt/ maalaillu. Tälläisiä minulta on löytynyt lapsuudesta asti kymmeniä ja eri variaatiolla.. mutta tuo on se kaikista helpoin.

Mutta josko tästä saisin uuden inspiraation maalaamisen syvään olemukseen ja harjoittelemallahan sitä oppii.

Aina on mielipide

Oletteko huomanneet, että jokaisella blogilla on yksi yhteinen piirre.
Kaikki yrittävät tavalla tai toisella parantaa maailmaa. Eikä tämä ole siis mikään huono juttu.
Jotkut päivittävät tietoja maailmalla tapahtuneista aiheista kuten, sodista, nälänhädästä, köyhyydestä, epätasa-arvosta. Toiset puolestaan kommentoivat maailman uusinta muotia, sisustusta, harrastuksia mitkä on "in".
Ja monet jopa luulevat että toisia ihan_oikeasti_kiinnostaa juuri sinun blogi, juuuri sinun siellä. Eikä siinäkään ole mitään väärää, jokainen haluaa tulla huomatuksi..siitähän tässä blogeilussa on kyse.
Huudetaan koko sivun voimin että: HEI MINÄ OLEN TÄÄLLÄ!
Kukaan, ja minä toistan kukaan ei lähde kirjoittamaan blogia vain itselleen. Ei se ole mahdollista. Jos haluat kirjoittaa blogia vain itsellesi ettei kukaan sitä näe, niin anteeksi vaan se on jo keksitty ja sen nimi on päiväkirja.
Mietitäämpä nyt oikein tarkkaan, olisitko 10-15v sitten antanut jollekkin päiväkirjasi luettavaksi? Et. Sitähän minäkin.

Blogeja on myös sellaisia kuin: nillitysblogit, vitsiblogit, politiikkablogit, harrastusblogit,matkustusblogit, muotiblogit, taiteilublogit ja blogit missä puhutaan mistä tahansa aiheesta yms yms.
Mutta jokaisen blogin taustalla on se, että blogin kirjoittaja toivoo että joku lukisi sitä.
Mutta loppujenlopuksi olet yksin koko jutun kanssa. Sinulla saattaa käydä blogi vierailijoita jotka satunnaisesti käyvät katsomassa blogiasi, mutta lähetävt sitten pois unohtaen sinut maailman pyörteisiin. Miltä tämä saa sinut tuntumaan, olet unohdettu.. joku unohtaa sinut kuitenkin.
Tietysti on niitä joilla on yli 200 ystävää ja joiden kaikki ystävät ovat blogissa ja kirjoittelevat toisilleen kehuja ja kommentteja mistä tahansa aiheesta ne kirjoittavatkin.
Tuo on yksi juttu mitä en ole aina ihan ymmärtänyt, oli kyseessä sitten facebook, twitter tai blogspot. Ne ns. kaverit jotka tykkäävät JOKA IKISESTÄ postauksesta mitä laitat millekkin seinälle. Mitä se sellainen on? Itse henkilökohtaisesti en jaksa tykätä ystävieni jokaisesta facebookin seinäkirjoituksesta ihan vain sentakia ettei minulla ole niihin mitään sanottavaa tai en yksinkertaisesti tykkää siitä kyseisestä jutusta.
Tästäkin päästään siihen, että mikä ystävä se semmoinen on jonka kanssa olet IHAN KAIKESSA ASIASSA samaa mieltä...oikeasti? Ei se ole enään ystävyyttä se on mielistelyä. Ei kenenkään kanssa voi olla niin paljon samalla aaltopituudella että mitätahansa se toinen sanookin, niin sie oot heti peukku pystyssä.

Ystävyys on muuten kummallinen asia. Joitain olet tuntenut jo pienestä pitäen, ja aina kun näette tuntuu ettette olisi olleetkaan erossa hetkeäkään. Joidenkin ystävien kanssa käy puolesaan silleen, että satunnainen yhteydenotto riittää täyttämään sen aukon, minkä ystävä on jättänyt ja mietit kuitenkin ystävän tekosia, ottamatta häneen kuitenkaan mitään yhteyttä. Sitten on sellaista ystävyyttä missä toinen tai molemmat osapuolet ovat löytäneet uuden harrastuksen tms. ja huomaatte pikkuhiljaa erkanevanne toisistanne miltei tahtomattanne.. mutta yhteisestä ajasta ei vaan enään tule mitään, aika ei riitä, harrastukset vie osan energiasta ja ystävytte niiden kautta uusiin ihmisiin ja ns. vanhat ystävät katoaa ajan pyörteisiin. Ja sitten on se perinteinen ystävyyden katkaisija, matka. Toinen asuu niin kauakana, että ettette yksinkertaisesti jaksa pitää yhteyttä.. on tietenkin se toinen puoli, että mitä kauemmaksi toinen muuttaa, sitä useammin pidätte yhteyttä... nämä tosin ovat harvinaisia juttuja.

Huomenna on ystävänpäivä. Ostin kaupasta kortit, mutta tulin huomanneeksi että tänävuonna lähetän harvinaisen vähän kortteja matkaan. Oli aika, kun lähetin yli 20 ystävänpäiväkorttia, tänävuonna vain 7. Tämä sai minut surulliseksi ja tälläkertaa oikeasti toivon saavani jonkinlaisten ystävänpäivän toivotuksen muutamalta ihmiseltä. Muutamalle ystävälle ajattelin laittaa kortin sijasta tekstiviestin, haluan näyttää että minä vielä muistan heitä. En itsekään niin suuresti usko tähän ystävänpäivän hömpötykseen, koska tykkään kehua ystäviäni ympärivuoden...mutta tänävuonna tunnen oloni harvinaisen yksinäiseksi. En edes syytä ystäviäni tästä yksinäisyyden tunteesta, syytän itseäni.. en ole ollut niin hanakka ottamaan yhteyttä keheenkään lähiaikoina, joten tiedän että oma toimintani on laukaissut tämän tilanteen.

Onneksi on kuitenkin muutama ystävä, joista pidän kynsin ja hampain kiinni, vaikka mikä olisi. Ystävät ovat sellaisia, jotak auttavat jaksamaan ♥

Taiteellinen taavi

Helmikuu on jo hyvässä vaudissa ja olen ostanut jo itselleni kunnon akvarelli-maalausvermeet. Vielä pitää kehitellä missä sitä oikein maalailee ja minin aikaan. Tuli nimittäin huomattua, ettei tuosta maalaamisesta tule mitään, kun kaksi uteliasta kissanpenuta häärää vieressä. Odotan kuitenkin jo innolla, että pääsen noihin pensseleihin käsiksi ja aloittaa tämän taileilemisen, mitä olen jo pitkään miettinyt.
Kirjakin on hieman edistynyt, pyrin nyt välttämään niitä asioita, mitkä on kijassa olennaisia, nimittäin henkiöiden nimet. Päätin, että kirjoitan vaan juttua ylös ja kun siltä tuntuu, alan miettimään niitä nimiä ihan kunnolla. Olen nimittäin pyöritellyt noita nimiehdotuksia henkilöille niin kauan, eikä vieläkään yksikään nimi tunnu hyvältä... omaan tahtiin siis.

Kirjoittamisesta puheenollen, olen myös suunnitellu, josko yritän kirjoittaa montaa eri tarinaa samaan aikaan. Suuri osa ideoista tarinoihini, tulee unista mitä näen. Näen nimittäin tosi eläviä unia useasti viikossa ja voin unissa vielä itse hallita sitä unta mielinmäärin. Näin olen saanut kehiteltyä unen kautta hyviä tarinoita (tai noh hyviä ja hyviä) joista joskus haluaisin saada painettua ihan pienen pieneksi kirjaksi asti.

Neulomisista senverran, että nyt minulla on menossa kaulurin neulominen, kun sain nuo kynsikkäät nopeammin valmiiksi, kuin olin uskonutkaan. Lankoja alkaa huveta pelottavaan tahtiin, joten niitäkin pitäisi jossainvaiheessa ostaa lisää. Minullakun on noita mohrair lankoja tuolla kassinpohjalla, eikä niistä juurikaan villasukkia voi vääntää. Noista mohair-langoista aijon tehdä joskus vielä itselleni villapaidan...

Kohta töihin ja illaksi kotiin, kuluvalla viikolla minulla on hirveästi välivuoroja, eli 11-18 aikaan puurretaan töissä niin maan perkuleesti. Tämä tarkoittaa myös sitä, että kotiin päästyäni ja ruuan valmistuttua, kello alkaa näyttää jo kahdeksaa, ettei siinä enään ketään ystävää halua häiritä, eikä sitä oikein mihinkään jaksaisi lähteäkään... Mutta näillä mennää tämäviikko, sunnuntaina seuraava vapaa..jeee! :)