Pipipipikkujoulut

Tänään ne sitten on, pikkujoulut isolla P:llä. Vähän perinteiseen tyyliin minä olen hoitanut ihmisten kutsumisen ja selvitätmisen, että kaikkien vuorot osuvat yksiin. Varasin ruokapaikan ja ollaan valmiita pitämään juhlat meillä kotona. Ostettiin naposteltavaa ja siivottiin kämppä lattiasta kattoon...minä kyllä tykkään järjestää näitä juhlia, mutta joskus ei tunnu että kaikki ois yhtä innostuneita kuin minä. Varsinkin, jos bileissä alkaa tunnelma lässähtämään ja ihmiset ryhtyvät valumaan 10 aikaan koteihinsa, niin sitä tuntee epäonnistuneen. Ainakin tänään toivon, että ihmisillä on hauskaa, ainakin yritän kannustaa porukkaa laulamaan singstaria tai pelaamaa buzz visapeliä. Mutta se mun täytyy myöstää ettei näin penessä kämpässä mitään suuria juhlia tehdäkään.

Haluaisin myös joskus jäjestää kunnon ruoka-tapaamiset ystävien kanssa. Tehtäisiin yhdessä ruokaa, valmistettaisiin porukalla kunnon ateriat ja sit istuttais iltaa syöden ja juoden, enkä nyt tarkoita pelkästään alkoholia tuosta juomisesta, vaan että ihan kaikki juomat kävisi.

Noh, katsellaan mitä maailma tuo, nyt kuitenkin over and out.

Musa haaste

Ystäväni ireth84 heitti mua musa haasteella, johon vastaan hävettävän myöhään.
Anteeksipyyntöni näin julkisesti nyt hänelle, en ollut tajunnut tuota haastetta aikaisemmin...shame*

Vastaan haasteeseen ja tässä tulee:

1. My Favourite Song / Lempikappaleeni:
 Chisu-Sama nainen. Tämä on aivan ihana päivän piristäjä, varsinkin jos tuntee olonsa jotenkin oudoksi :D Chisun ääni pureutuu syvälle sisimpään, eikä päästä irti.

2. My Least Favourite Song / inhokkikappale
Justin Bieber- Boyfriend, en osaa oikein kuvailla tota inhotuksen määrää mikä tosta biisistä mulle aiheutuu, olen yrittänyt sitä joskus kuunella, mutta päässä alkaa kuulua Katri Helenan biisien sikermät, niin pako se on lopettaa ennenkuin menettää järkensä.

3. A Song That Makes Me Happy / kappale, joka tekee iloiseksi
 Petri Nygård- Märkää, mä mä mä mä märrrkääää. Jotenkin tämä biisi saa vain hymyn huulille, en voi sille mitään. Noi sanat osaan jo ulkoa, eikä sitä voi hymyilemättä laulaa mukana.. yritäppäs :D

4. A Song That Makes Me Sad / kappale, joka tekee surulliseksi
Chisu-Yksinäisen keijun tarina, Oletko kuunellut tätä biisiä ilman kyyneliä? Minä en pysty, ikinä. Aina silmäkulma kostuu kun tätä kuuntelee ja jotenkin ne peikot syvällä sisällä nousee esiin.

5. A Song That Reminds Me Of Someone / muisto jostakusta
ACDC-Highway to Hell, Minulle tulee mieleen Enoni, joka kuoli syöpään n. 10v sitten, ikävä on vieläkin.

6. A Song That Reminds Me Of Somewhere / muisto paikasta
Popeda-Kersantti Karoliina, Intti, aina vain intti tulee mieleen ja kuinka tätä laulettiin :D

7. A Song That Reminds Of An Event / muisto tapahtumasta
 Fintelligens-Mikä Boogie, ystävien kanssa laulaminen.

8. A Song That I Know All The Words / kappale jonka sanat osaan ulkoa
 Petri Nygård-Selvä päivä, ei kaipaa selityksiä

9. A Song I Can Dance To / kappale, jonka osaan tanssia
PSY -Gangnam style, pakkohan toi on opetella :D

10. A Song I Fall Asleep To / unilaulu
Christina Aguilera-Reflection, ihana Disney, ah!

11. A Song From My Favourite / kappale lempparilta
Irina-Pokka, muijaenergiaa uhkuva biisi!

12. A Song From A Band I Hate / kappale bändiltä jota vihaan
Eläkeläiset-Miksei täällä humppa soi? EN vaan ymmärrä, en..olen tätäkin yrittänyt ymmärtää, en vain pysty :D

 13. A Song That Is A Guilty Pleasure / salainen intohimo
Kelttiläinen musiikki, miten tahansa kenen tahansa soittamana

14. A Song That No One Would Expect Me To Like
/ kappale josta kukaan ei usko minun pitävän
 Jari Sillanpää-Satulinna, tämä on vain niin loistava!

15. A Song That Describes Me / minua kuvaava kappale
Chisu-Vanha jo nuorena, joskus koen, että elämä on tuonut enemmän mitä jaksan kantaa..."ja enkeli lapsien oli kaunis mutta hiljainen, mut edellä veljien, kuljit kengissä aikuisten, sun pitikin olla, vanha jo nuorena".  ♥

Kiitoksia Ireth84 :) seuraavaa haastetta odotellessa!

Olen nyt muutaman kuukauden lukenut noita twilight-kirjoja, koska eihän ole enää kuin 16 päivää kun tuo Aamunkoi osa 2 tulee elokuviin. Harmikseni en pääse heti sitä katsomaan, kun minulle on laitettu iltavuorot, mutta ainakaan en joudu kuuntelemaan suurempien Pattinson fanien huokailua jokakerta, kun tuon tyypin pärstä on kankaalla. Tai ainakin toivon niin, että säästyn siitä.

Vähemmän tätä, enemmän kirjoja

Mutta kuitenkin, nuo Twilight kirjat ovat todella hyviä ja niitä pystyy lukemaan aina uudestaan ja uudestaan. Pidän vain tuosta kirjoitustyylistä, missä kuvataan kaikkea mahdollista todella tarkasti. Siinä pystyy uppoutumaan kirjaan ihan erilaisella antaumuksella, kun "näkee" lukemansa tekstin. Suosittelen tuota kirjasarjaa lämpinästi myös niille, jotka ovat vannoneet etteivät katso ikinä noita elokuvia. Kirjoista vain saa paljon enemmän irti.

Aijon käydä myös katsomassa sen uuden Bondin elokuvateatterissa, en vain millään pysty odottamaan siihen asti, että se on DVD:nä Anttilassa. Onhan se BOND, JAMES BOND...pakkohan se on katsoa. En ole vielä päättänyt että käyntkö korkkaamassa jommalla kummalla leffalla tuon uuden KINO 123:sen, mutta katsotaan. Kyllähän siellä olisi hienoa päästä katosmaan jokin elokuva.

Enemmän tätä, millä tavalla tahansa, kiitos.

Lunta... voiko sitä muuten sanoa. Tuo ihana valkea, mikä on piristänyt ankean maan uuteen uskoon, kuin tehden kasvojenkohotuksen. Kuuraa pitkin puiden runkoa ja ikkunoissa jäätyneitä lumihiutaleita, voiko kauniimpaa aamua toivoakaan? Kävellessä pihalla kuulee, kuinka lumi narskuu ja hengitys huurustuu kasvoille. Tuo ihana piristysruiske, jos on muuten ollut väsynyt... vai voiko joku oikeasti sanoa, että on työpaikalla vielä väsynyt, jos kävelee raikkaassa ilmassa töihin? No tietysti voi, mutta minä ainakin piristyn huomattavasti aina, kun ulkona on pakkasta. :)

Neulomisesta senverran, että olen nyt tuota sukkaa tehnyt tuossa kohta kaksiviikkoa ja millään en meinaa saada mielenkiintoa siihen, että jatkaisin sitä. Jos vaikk virkkaisin kännykkäpussin sivutyönä, josko siitä sitten saisi inspiraatiota jatkaa tota sukkaa...?!

Niin ja olen ollut kipeänä, flunssa, yskä ja jumalaton päänsärky. Alkoi tossa viimeviikon tiistaina ja on vielä hieman jylläämässä. Eniten tässä harmittaa se, että tahdon olla lauantaina 3.11 kunnossa, kun pääsen työkaverin kanssa K-team päiville Turkuun ja haluan olla siellä terveenä jotta jaksaa humpata. Mutta nyt humpat on pienimmillään ja pitää olla ja juoda mahdollisimman paljon mustaherukkamehua, jotta tervehtyy... mustikan makuinen tee on muuten mun lemppari näin kipeänä ollessani.
Eipä tässä muuta, tänään töihin ja osastopaleveriin pitämään esitelmää :D

Syksy

En ole ihan varma, mitkä kaikki asiat ovat tuoneet tähän, mutta minä en ymmärrä.

- Ihmisiä, jotka tekevät pahaa eläimille, niitä jotka kiduttavat yms. viattomia luontokappaleita. Esimerkiksi. minä raivostuin siitä tiedosta, että kaupungissa oli joku leikannut kissan hännän irti. Siis mitä helvettiä?! Kuinka joku voi olla niin sadistinen ja ilkeä? Miten joku voi tehdä jotain sellaista pienelle kissalle? Niin ja kaikki jotka tietävät jotakin kissoista, kuinka vaikea on saada tuntematon kissa kiinni? Aika helvetin vaikeaa, joten tämä ihminen on jotenkin saanut kissan luottamuksen ja kissa on ollut ihmisiä rakastava pieni pörriäinen. Mainitsinko, on ollut.... tuskin enään menee lähellekään ketään, tuskin kunnolla edes lähelle omaa omistajaa, jos se löytyi.. en ole tuota uutista kunnolla lukenut, mutta en vain pysty...tiedän ihan liikaa ja minua ahdistaa jo nyt tämä pienikin tieto asiasta. Toivon tuollaiselle ihmiselle hyvin tuskaista kuolemaa, tai jotain sellaista kipua, mikä saa hänet tuntemaan itsensä voimattomaksi ja pelokkaaksi. Minulla ei ole minkäänlaista sympatiaa tuollaisia ihmisä kohtaa, joilla ei ole minkäänlaista järkeä päässään.

- En ymmärrä tätä, että työpaikat senkuin vähenevät ja ihmisiltä odotetaan aina vain enemmän ja enemmän. Mikään ei enään riitä ja kohta ei varmaan pääse mihinkään huonopalkkaiseenkaan työhön ilman kunnon koulutusta ja opiskelua. Jatkuva ylisuorittaminen ja painostus ajaa ihmisiä nurkkaan. Päivistä tulee toisensa toistoa, mikään ei tunnu miltään ja sinulle kerrotaan, että jatkuva raatamisesi työsi puolesta, ei ole vieläkään tarpeeksi.

- En ymmärrä viherpiiperrys vouhotusta, jos itse puhutaan anroid puhelimiin, pidetään merkkivaatteita ja syödään jokatoinen päivä ulkona. Se, että olet ostanut biohajoavan muovipussin, ei tee sinusta uutta äiti Teresaa. Ei ainakaan, jos teet kaiken päinvastoin, mitä olet juuri sanonut. Lopettakaa se vouhotus, me ollaan jo kusessa.

Liikunnallista postailua

Kuten rakkaat lukijat jo tietävätkin, sydämeeni on pysyvästi jäänyt kuntosaliharjoittelu.
Ei ole ajatuksissakaan aikomusta lopettaa kyseistä harrastusta, varsinkin kun tuo FunFit:in kuntosali ja ne kaikki laitteet ovat tulleet tutuiksi.
Saanen nyt ylpeästi ilmoittaa, että olen viimekerralla saanut nostettua jokaisen laitteen painon yhdellä pykälällä ylöspäin :) Jeee hyvä minä!
Ja ne jotka eivät aiheesta suoranaisesti tiedä, että miksi minä tästä asiasta vaahtoan, niin kuntosaliharjoittelussahan on tarkoitus nostella painoja aina vain suuremmaksi, mutta omalla mukavuus-alueella... eli jos meni yli hilseen niin:
-Ei saa nostaa yber suuria painoja, vaan painojen tulee tuntua mukavilta, mutta siten että tuntee tekevänsä jotakin.
-Toistot vaihtelee laitekohtaisesti, mutta perinteisin nostelu on 3x15, eli ensin tehdään 15 sarja hitaasti, sitten pieni tauko ja taas 15 ja 15. Tarkoitus ei ole rykästä jokaista suoristusta alle 30 sekuntiin, sillä nopeus on kuntosaliharjoittelussa väärä asenne. Lihakset kasvaa, kun liikkeet suoritetaan hitaasti ja varmasti. Näin jokainen lihas pääsee varmasti työskentelemään.
-Kun joku paino ei tunnu enään miltään, nostetaan painoa 2.5kg ylöpäin. Ei siis kokonaista painoa, ja painothan menevät yleensä 2,3,7,10,12 jne. Kun hitaasti nostetaan vastusta, niin lihakset kasvavat tasaisesti, kiintetyy koko kroppa.

Tänään olemme menossa lenkkeilemään ja itse ajattelin ainakin intervalli harjoittelua tehdä siinä sivussa. Keskiviikkona on vuorossa salipäivä ja silloin on vuorossa ylävartalo treeni, eli kädet tulevat olemaan hyvin hellinä loppuviikon.

Liikunnan iloa kaikille :)

Taas kirjoja

Mary Higgins Clark- Perinnön varjo.

Mitähän tästä nyt sanoisi.
Jos kaipaa hyvin perinteistä kertomakirjallisuutta, niin tämä on hyvä valinta. Jännittäväksi, mutta anteeksi vaan.. minä melkein nukahdin tuota kirjaa lukiessa ja kävin suuren kamppailun itseni kanssa siitä, luenko koko opuksen loppuun ollenkaan. Luettuani kirjan en osaa muuta sanoa, kuin että siinä meni taas hetki elämästäni mitä en saa takaisin. En toiste tule lukemaan, enkä kyllä hirveesti kehtaa edes ystäville kirjasta puhua.
Kirja sopii varmaan sellaiseen hetkeen, jos olet yksin jossain etkä pääset pois ja sinulla ei ole mitään muuta mukana, kuin tuo kirja.. sitten se voisi toimia.. tai vaikka takan sytykkeeksi... siihen se kelpais.
Petyin eritoten siihen, että kirjassa oli niiiiiiin paljon ihmisiä, joten alkoi jo muistuttamaan Tolstoin teoksia. Esimerkiksi ihmisiä, mitä ei tule kirjassa enään koskaan mainitsemaan, kuvaillaan hyvin tarkasti, aivan turhaan.. ja tärkeissä kohdissa jätetään liian suuria aukkoja, niin ainakin minulle tuli muutamassa kohdassa sellainen "ai mitä, täh, tälleekö? siis miten niin kävi???"

Mutta näin... onpahan sekin nyt luettu...ei enään ikinä enään...

Olen rakastunut

Alice Hoffman-Punainen puutarha.
Kirja ilmestyy viikolla 38. Ostakaa se, ihan jokainen, uskokaa minua.
Sain esipainoksen töiden puolesta ja en voi muuta sanoa, kuin WAU.
Olen sanaton.. ja ystäväni tietää että olen harvoin sanaton.
Ostakaa se, lukekaa se, nauttikaa siitä...

minä ainakin nautin.

Sunnuntai varhainen aamu

Voiko vitutukseen kuolla?
Eilen aamulla (ja sitä edellisenä ja sitä edellisenä ja...) heräsin aamulla aikaisin koiran hurjaan haukuntaan. Koiran ääni on kimeä, kyseessä on karhukoira joka asuu yläkerroksissa. Tänäaamuna selvisi se, että tämä vanha äijä joka omistaa sen koiran, antaa sen koiran haukkua jotakin lintia oravaa tms. eikä edes yritä hiljentää sitä. VOIJUMALAUTA, KELLO OLI PUOL SEITSEMÄN AAMULLA!
KYllä minä ymmärrän, että koirat haukkuu, tottakai ne haukkuu.. mutta pitääkö sen vieressä vain tapittaa ja hymyillä, kun koira hysteerisesti haukkuu ainakin 10-15min??? Pitääkö häh??
Hyvästi unet ja huomenta vaan niin perkeleesti.
Huusin sit tosta parvekkeelta ihan nästisti, että "Voitteko yrittää estää koiraanne huutamasta, tähän aikaan aamusta?" Vastauksesti sain ainoastaan maahan porautuvan katseen, hymynkareen ja laiskan käden heilautuksen kera "joo joo".. alentavasti sanottuna ja siten että tuo äijä ei ottanut sitä kuuleviin korviinsa. Tämä tietää sotaa.

Valinnanvaikeus

Taas alkaa olla se aika vuodesta, että on työporukan kesken naamiais+ryyppäjäiset.
Viimevuonna en kyseseen juhlaan päässyt, koska samalle viikonlopulle sattui kaikki mahdolliset juhlat, mitä voi keksiä.
Mutta tänävuonna olen ollut jo aikaisin liikkeellä ja yrittänyt miettiä miksi pukeudun siellä.
Haluutteko tietää?????? ...niin minäkin... voi perkele, kaksiviikkoa aikaa ja minulla ei ole mitään hajua.
Tai on minulla vaihtoehtoja, punahilkka, kissanainen, peppi pitkätossu (yäh) ja kreikkalainen nainen (iih). Ja kuten tiedätte, lokakuu on mitä ihanin kuukausi pukeutua pihalle mahdollisimman pieniin hepeneisiin... niin että mikä ihme olisi tämä vastaus kysymykseen häh?!

Noh.. voi olla et paniikki on mun muusa ja niillä mennään...

Vieroitusoireet

Voihan rähmä.
Tahdon kuntosalille ja tahdon heti. Tahdon nostella painoja ja tuntea, kuinka maitohapot jylläävät vielä olemattomien lihaksieni alla. Tahdon niin kovasti päästä kuntoilemaan, että minua ahdistaa. En olisi kyllä koskaan uskonut, että salille meneminen tai ylipäätänsä liikkuminen saa minussa tällaisia tunteita. Ennen samanlaisen tahtoo tahtoo tahtoo-olotilan sai suklaa, popcornit (okei joskus vieläkin) ja sipsit dipin kanssa. Nyt en ole moneen viikkoon himoinut sipsejä enkä muitakaan herkkuja, popcorneja lukuunottamatta. Tosin niitäkään en ole hairahtunut syömään, kuin silloin käytyäni miehen kanssa elokuvateatterissa katsomassa Snow white & the huntsman.
Mutta minä en saa ainakaan kuukauteen nostella mitään yhtään sen painavampaa, kuin kauppakassi. Saan kyllä onnekseni käydä salilla kuntopyörällä, juoksumatolla ja crosstrainerilla, mutta juuri nyt se ei tunnu riittävän. Juuri nyt tahdon nostella rautaa.

Pitää vaan olla ja möllöttää...lääkärin määräys.

Hyväpuoli on kyllä se, että ensimaanantaina pääsen takaisin töihin... jee jeejee

Merkitty: Yön talo 1

Jos pidät vampyyri / noita aiheisista kirjoista. Niin silloin suosittelen lukemaan
P.C Cast & Kristin Cast:in kirjoittaman Merkitty Yön talo 1- kirjan.

Siinä yhdistyy uudella tavalla vampyyrimytologia ja noituus. Aloitin lukemaan tuota kirjaa aamulla klo: 8 ja nyt 15.10 olen saanut tuon kirjan päätökseen. Odotan innolla, että saan ton toisen osan käsiini, jotta pääsen sen lukemaan yhtä palavalla innolla.
Kirjaa aloittaessani olin hieman pettynyt siitä, miten kirjassa käsiteltiin vampyyrina oloa. Onhan sitä ikuisuus luettu samankaltaisia vampyyri-tarinoita joten uudenlaisen tarinan lukemin tuntui väärältä. Huoleni osottautui kuitenkin turhaksi, sillä mitä pidemmälle luin, sitä varmemmaksi kävi tuo erilaisuus. Se oli viihdyttävää ja uutta, eikä se pitkästyttänyt. Kirja on upea, koska se rikkoo perinteisiä rajoja ja pistää ajattelemaan.
En halua ikinä paljastaa juonta näissä omissa teksteissäni, sillä minusta jokaisen pitää tehdä kirjasta oma mielikuvansa. En suosittele siksi edes lukemaan takakansi-teksiäkään, vaikkei se mitään paljasta.
Haluan vain kertoa, että tässä on kirja, joka vetää puoleensa.

Lukutoukka iskee jälleen.

Tiedättekö sen tunteen. Olet kirjakaupassa, huomaat pokkarit ale-pöydällä ja automaattisesti jalat suuntaavat siihen suuntaan. Huomaat tekstin "Ota 4 maksa 3" ja silmäsi suurentuvat ilosta. Katsot pöydälle ja silmäilet kansia, josko joku niistä näyttäisi kutsuvalta. Yhtäkkiä huomaat erikoisen kannen, yhtäkkiä epäilys hiipii rintaan "voiko tämä olla se, jota olen etsinyt?" Otat kirjan käsiisi, naurahat ja luet uudestaan kirjan nimen ihan vain siksi että varmistat olevasi oikeassa, olet myyty. Kaappaat kirjan kainaloon ja olet suuntaamassa kassalle, kun muistat ne loput kolme kirjaa, jotka sinun pitää vielä valita. Menet takaisin pöydän ääreen ja kiireisesti etsit mieleistä luettavaa, et edes kunnolla keskity, kun ensimmäinen kirja polttaa kainalossasi. Et halua hukata hetkeäkään. Ostettuasi kirjat, miltei juokset kotiin ja loikkaat sohvalle valitsemasi kirjan kanssa. Otat mukavan asennon, huomaat kuinka ihanan lämmin on sisällä, huokaiset ja hymyilet. Teos on käsissäsi, katsot hartaudella kirjan kantta ja mietit "vihdoin löysin sen."

En pysty millään muulla tavalla kuvata tuota tunnetta, mitä koin kun löysin tuon kirjan. Olen etsinyt tuota niin kauan. Teos julkaistiin suomessa 2010, mutta odotin sitä jo aikaisemmin. Etsin sitä jokapaikasta, mutten ole aikaisemmin tuota löytänyt. Aina teos oli loppu, kun olin sitä kysymässä. Mutta nyt vihdoin, se on mun ja vain mun!!!
Aloitettuani lukemaan, en halunut laskea kirjaa käsistäni. Kirja tuntui riipaisevan niin läheltä omaa kokemustani, että itkin joissain kohdissa. Tottakai minun ja päähenkilön aloituspainoissa on huomattavia eroja, mutta monet tavat ovat samoja. Tunsin, että hän tietää mitä koen sisimmissäni, vaikka minä asun täällä pienessä Suomessa ja Shauna on alkujaan kotoisin Australiasta.( Niin, niille ketkä ei tiedä tuo kirja on aito "päiväkirja / blogi kirjoitus" Mikä sittemmin on tehty kirjaksi. Ja tuo kirjoittaja Shauna Reid on todellakin tuo nainen, joka on kirjan sivuillakin. Ei ole mitään kolmatta osapuolta, joka olisi tuon kirjan tehnyt.)
Ymmärsin Shaunan tunteet ja halusin päästä halaamaan häntä, hänen kamppailujensa kautta tunnen, että minäkin pystyn, sain eräällä tavalla voimaa hänen onnistumisestaan. En esimerkiksi omassa ystäväpiirissä tunne ketään, kellä olisi ollut samanlaisia juttuja käsiteltävänä, kuin minulla joten oli huojentavaa huomata etten olekaan yksin.
Nyt minäkin tiedän, että onnistun kun vain asetan itselleni sen tavoitten.

Kaksi päivää ja kaksi kirjaa

Aloitin toissapäivänä lukemaan Suzanne Collisin kirjaa Nälkä peli. En ehtinyt lukea, kuin muutaman sivun ja huomasin olevani koukussa. Kirja on niin mukaansa tempaava, että luin tuon kirjan yhdeltä istumalta. Osasyy tähän lukemis nopeuteen on se, että olen edelleen sairas lomalla, joten minulla on aikaa lukea kirjaa vaikka koko päivän. Mutta eniveis... suosittelen todellakin kaikkia lukemaan kyseisen kirjan ja voin vannoa, että rakastut.

Kirja oli samaan aikaan jännittävä ja ahdistava. En ole aikoihin näin kovasti vaikuttanut jostakin kirjasta. Itkin ja sydämeni muuttui aina vain raskaammaksi, mitä pidemmälle kirjassa pääsi, mutta todellakin hyvällä tavalla. Ensimmäisen osan luettuani, tempaisin heti hyllystä toisen osan Vihan liekit ja luin sen sitten siitä saman tien. En malttanut lopettaa lukemista, en minä voinut. Juonenkäänteet, mitkä kirjassa on osuu kyllä nappiinsa. Sitä huomaa itsekin hengähtävänsä, kun lukee mitä päähenkilö Katniss Everdeen joutuu seuraavaksi kokemaan. Kaikki se kärsimys mitä joku joutuu kokemaan tuntuu omassa kehossakin. Sitä itkee, huokailee ja nauraa kirjaa lukiessa.

Nyt minulla on kuitenkin ongelma. Minulla on noi kaksi ensimmäistä pokkarina, mutta tuo kolmas osa: Matkijanärhi, julkaistaan pokkarina vasta 2013, joten en tiedä pitäisikö tuo kirja ostaa kovakantisena, vai ei. Odotanko siihen, että pokkari ilmestyy ja pyörin housuissani jännityksestä, mitä siinä viimeisessä osassa tulee tapahtumaan, vai yritänkö lainata kirjaa kirjastosta, mikä voi osoittautua aika mahdottomaksi, koska tuo on niin suosittu että kirja on miltei aina lainassa ja jonotusaika voi olla kuukausiakin... A.P.U.A!

Onhan minulla kyllä tuossa vielä 5 pokkaria, mihin voin suurimman kiinostukseni alittaa.. Seppo Jokisen- Ajomies, Mary Higgins Clark-Perinnön varjo, Shauna Reid- Dieettityton huimat seikkailut, John Grisham-Etelän Lait ja P.C Cast & Kristin Cast- Merkitty.
Noista yritän valita minkä luen seuraavaksi. Voi hetki mennä että osaan päättää, mutta kirjottelen tänne taas arvosteluja sitämukaan, kun olen ne lukenut.. :)

Saikkua, mitäs muutakaan.

Olen jo kolmatta viikkoa kotona, en jaksa. En jaksa tätä kipua, olisi kiva jos se lähete sinne magneettiin tulisi mahdollisimman pian, ni saisi tietää suunnan tulevaisuudelle.
Tällai kodin vankina, ystävien merkitys korostuu. Ite pistänyt viestiä etiäpäin niin kännyl, kuin facebookissakin. Mutta olen yllättynyt, kuinka yksin sitä onkaan.

Nyt jos koskaan, kaipaa halia.

D-day

Tänään on se päivä, jota olen pelännyt koko viikonlopun. Ei tässä päivässä sinänsä ole mitään pelättävää, olenhan minä menossa lääkärille joka osaa kertoa tarkemmin mitä selkäni kanssa pitää jatkossa tehdä. Minua vaan pelottaa niin kauheasti.
Toivon todella, että nämä välilevynpullistumat olisi pienentyneet ja selviäisin pelkästään saikulla ja fysioterapialla, sillä jos ne ei ole pienentyneet, niin seuraavaksi edessä on magneettikuvaus ja leikkaus. Sanomattakin on varmaan selvää, että selkäleikkaus on vakava asia ja sen jälkeinen sairasloma on alkaen 3kk, jotta tämmöstä tänne. Minä joka tulen hulluksi pelkästään viikon sairasloman jälkeen, miten minä selviäisin 3kk sairaslomasta?
En halua vaikuttaa sellaiselta, ettenkö tahtoisi parantua, minä tahdon ja tiedän että jos minun pitää mennä leikkaukseen niin minähän menen ja jos sen jälkeen pitää olla 3kk saikulla, niin kyllä minä sen kestän loppuunasti, sillä mitä se 3kk on oikeasti kun vertaa koko loppuelämään? Mielummin minä nyt sairastelen kunnolla, kun jatkuvasti parinkuukauden välein olen tämän selkäni takia sairaslomalla.
Mutta silti, se pelottaa.
Ajatus siitä, että minun selkäni aukaistaisiin ja joku käpälöisi minun selkärankaani, on puistattava ajatus. Pelkään myös sitä kipua mikä iskisi sen leikkauksen jälkeen.
Tiedän, ei pitäsi stressata vielä sellaista, mistä ei ole varmuutta tapahtuuko se edes. Mutta tämän kaiken lääkäri minulle viimeksi kertoi jo ihan varmuudenvuoksi. Jotta osaisin jo vähän asennoitua mahdolliseen leikkaukseen.

En osaa asennoitua, minua pelottaa.

Sairaslomailua

Kerta on harvinaisen tylsää, päätin teitäkin kyllästyttää jatkuvilla postauksillani.
Koska perseeni on puutunut tästä kaikesta istumisesta, tein äsken muutaman venyttelyn jotta jaksan tänään raahautuu hierojan runnottavaksi.

Sairaslomalla ja tällä liikkumiskiellolla olen ehtinyt miettiä tulevaa.
Olen jopa tutkaillut erilaisia opiskeluvaihtoehtoja vaikka opiskelu ei välttämättä ole enään se minun juttuni. Mutta en tiedä miksi, mutta minulla on hieman levottomat jalat noiden töiden suhteen.
En ole mitään ratkaisevaa vielä päättänyt, pitäähän tässä samalla ottaa huomioon toinen osapuoli, että ei toiseen kaupunkiin lähteminen tule tuostavaan kysymykseen.
Mutta nyt jätän nuo opiskelut ihan omaan arvoonsa ja jatketaan etiäpäin.

Saikulla ja varsinkin sellaisella, että sun liikkuminen on rajoitettu jääkaapin, sohvan ja vessan kesken, tulee myös paljon luettua. Olen työkaverilta saanut jo muutaman Nora Robertsin kirjan lainaan, jotka luin suurella ruokahalulla. Ennen pidin tuota Robersia lälly kirjailijana ja enhän minä sellaista "roskaa" lue, mikä on ihan hömppää.. mutta toisin kävi. Koska olen kirjojen suurkuluttaja päätin antaa tällekin kirjailijalle mahdollisuuden ja voin sanoa, että olen aikalailla koukussa.


Juuri sain luettua ensimmäisen osan Morriganin risti, kirja ketoo 1100 luvulla elävästä voimakkaasta manaajasta, jonka kaksoisveli muutetaan vmapyyriksi. Tapahtumien kautta, tämä manaaja matkaa tulevaisuuteen, missä hän kokoaa veljensä ja noidan avulla taistelijoita vampyyreitä vastaan, jotka aikovat tehdä maailmanlopun.
Tiedän tiedän, osa teistä on uhan et "blaah blaah", mut niille ketkä pitäät vampyyri aiheisista kirjoista, niin suosittelen kyllä tuota kirjaa. Ton kurjan jälkimmäiset osat ovat : Jumalten tanssi ja Hiljaisuuden laakso. 

Seuraavaksi aloitan tuota kirjaa Jumalten tanssi. En kuitenkaan sitä heti halunut aloittaa, sillä toi edellinen osa on niin kovasti vielä mun mielessä, etten pystyisi heti syventymään uuteen kirjaan.

Riks raks ja poks

Niinhän siinä kävi, että kaikki hyvä loppuu aikanaan.
Aivan ihanat 7 siivvoa ilman minkäänlaista kipua loppui kuin seinään sunnuntaina 8.7.12
Oltiin trainerin kanssa salilla harjoittelemassa kahvakuulilla. Miksi niillä? Koska niillä on tunnetusti parantava vaikutus selkäkipuun yms. Toisin kävi niin että heilahti.
Muutaman sarjan olin ehtinyt kuulaa heilutella, kun tuttuakin tutumpi kipuaalto lävisti koko kropan, silmissä pimeni ja jalat lähti alta. Sikiöasennossa uikutettuani kömmin patjoille ja ainoa asia mitä osasin ajatella oli: Ei kai taas?!?!
Miksi oi miksi minun selkäni on nykyään näin paskassa kunnossa. EI tosiaan ole kyse mistään pienestä selkäkivusta. Lantio on kuormituksessa kallistuneena vinoon yli sentillä ja se on huono juttu. Se aiheuttaa sitten kipua koko loppuiän.

Eniten minua tässä jutussa nyt harmittaa on se, että tiedän työkavereiden olevan kusessa tämän mun sairauden takia. Niin että miksi? Siksi että kaksi tyyppiä on lomalla ja siellä ei ole kuin minä ja toinen "vanha" jotka osaavat. Loput on sit niitä harjoittelijoita ja niitä keille opetetaan talon tavat että ne voivat mennä upeana myyjänä uuteen anttilaan töihin.

Niin ja yksinkertaisesti seki harmittaa että tykkään olla töissä ja nähdä ihmisä.. ja mitä mie nyt joudun tekee.. kärvistelee sisällä ja yrittää tepsuttaa ympärsiinä koko viikon.

Ainakin on aikaa lukea ja sain lisää troppia...

Kuntoilusta

Au au ja vieläkerran au.
Maanantaina ja eilenä käytiin mieheni kanssa salilla. Maanantaina tehtiin ns. käsitreenit ja eilenä tehtiin jalkatreenit. Sen tuloksena on nyt se, että koko kroppa on ihan jumissa ja tänään olisi vielä tarkoitus mennä tekemään intervalli harjoituksia juoksuradalle. En tiedä miten tulen selviämään huomisesta, kun huomenna pitäisi tehdä taas yläkropan treeni. Sen siitä saa, kun on ollut kipeänä ja joutuu ahtamaan samalle viikolle sata ja yksi harjoituskertaa.
Mutta, minun ei siis ole tarkoitus valittaa, olen itseasiassa ihan innoissani. Haluan saada kunnon muutoksia, pysyviä sellaisia, ja ei niitä muuten saa kuin tekemällä.

Ruokapuoli on ollut tässä kuntoilussa se haasteellisempi osuus. Minun on ollut todella hankala opetella syömään. Hassua, miten sitä luulisi että tälläinen kroppa ei tule muutakuin syömällä, mutta olimpa taas kerran väärässä. Trainerin mukaan olen syönyt aivan liian vähä ja aivan liian kauan. Näinollen kehoni on vain pyöristynyt pyöristymistään, koska ei ole ns. mitään polttoainetta mahassa, mistä saisi energiaa. Noh, ei muutakuin itseään niskasta kiinni ja aamupalalla lautasellinen puuroa, marjoja, jugurttia kahvia ja iso lasillinen vettä. Tuolla määrällä luulisi kestävän pitempäänkin päivään, mutta eih.. en ole edes ehtinyt ajatella syömistä, kun kello on jo senverran että aamupalasta on 2-3h ja on aika ottaa välipalaa... tälläkertaa valitsen banaania ja kaksi mandariinia..ei millään meinaisi mennä alas, koska olen vielä aamupalastakin niin täysi, mutta ei sille voi mitään. On se pakko syödä vain. On se kumma, kuinka paljon sitä oikeasti pitää tuota ruokaa ahtaa napaansa.

Treenailu on nyt puolessavälissä. Painoa ei ole tippunut yhtään, mikä treineriä ihmetytti ja toinen mikä toi kummastelua oli se, että minun lihasmassani näyttää pienentyneen tämän viimeisen viiden viikon aikana. Tämä ei siis voi mitenkään olla mahdollista. Jaksan nimittäin salilla nostella entistä suurempia painoja ja suurempia vastuksia pitää laitteissa, mutta jotenkin mystisesti tuo lihasmassa olisi kadonnut. Traineri oli senverran äimistynyt, ettei osanut asiaan sanoa mitään järkevää.. kummasteli vain ja toisti samaa mantraa eli, tämä ei voi mitenkään olla mahdollista.
Mahdollista tai ei, nyt on sit tämä viimeset viisi viikkoa ekstra rankkoja. Salikertoja on lisätty ja itse lisään tuota fitnespuolta myös tähän toimintaan. Kunhan saan ostettua tuon kuntosali+fitnes kortin huomenna. Sitten minulla on kuukausi rajattomasti käyttää kuntosalia ja noita fitnes-juttuja.. ihanata ihanata!

*10min kisun rapsutustauko, tyttökisu päätti että nyt on hyvähetki ottaa hetken lepiä miun rintakehälläni ja eihän tästä kirjoittamisesta tule mitään, jos kisu nukkuu sylissä ja leipoo leukaani*

Tuosta harjoittelusta vielä sellasta juttua, olen hurahtanut ihan täysin tuohon kuntosalimaailmaan. Ennen minä suorastaan pelkäsin mennä kuntosalille ja siksi olinkin vältellyt kyseistä paikkaa ikuisuuden. Kun oppi noitten laitteiden käytön ja siellä vaan kävi, se tuntuu nykyään ihan luontevalta paikalta. Enää en edes käsitä, mikä siinä on ollut niin pelottavaa.
Hassua on myös se, että siellä on nykyään nähnyt tuttuja. Jokakerta on ollut joku, jolle on voinut moikata ja vaihtaa muutaman sanasen. En minä kuitenkaan ole niitä, jotka tulevat kuntosalille vain paskaa jauhamaan... yleensä pari sanaa ja sitten jatkan omia juttujani.

Yksi ihanuus tässä treenaamisessa on ollut, nimittäin sitä huomaan kuinka kunto kasvaa pikkuhiljaa. Alussa olleet painot olivat 5kg ja silloinkin tuntui, että pyristeli kuin kala verkossa. Pienelläkin painolla esim. jalkapainot sattuivat ja sitä tuntui, että ei koskaan pysty niitä painoja nostamaan suuremmaksi, luovuttaminen kolkutti, mutta motivaatiota sai siitä että tiesi maksaneensa hyvän summan siitä, että joku piiskaa sut liikkeelle. Ja tälläviikolla olen molemmilla salikerroilla huomannut, että olen joutunut nostamaan painoja muutamassa eri laitteessa. Esimerkiksi eräässä selkälihaksen (epäkkään) treenaus laitteessa, alotuspaino oli 15kg ja nyt minä jouduin nostamaan sen 25kilosta 30 kiloon. Olo tuntu upealta, kun tajusi että tuo 25kg ei tuntunut missään ja sitä tarvitsi jo enemmän painoa. :) Pikkuhiljaa minusta kehkeytyy pieni tehopakkaus. Ja tarkoitus ei ole olla kesäkunnossa juuri nyt, vaan tavoitteeni häämöttää tuolla ensikesänä. Jatketaan tätä harjoittelua, ilman traineria, elokuusta alkaen ja sitten ollaankin oman onnen nojassa. Mutta olen kyllä todella tyytyväinen tähän liikkumiseen ja jos ei olisi palkattu traineria, en varmasti olisi osanut itse lähteä kuntosalille pyörimään.

Suosittelen kaikille kyllä tuota kuntosali-harjoittelua, se on helpompaa mitä luulisi ja kivempaa mitä osaa kuvitella. Jos yhtään pitää hikoilusta ja siitä, että rääkkää itseään säänöllisesti ;) *wirn* on kuntosaliharjoittelu juuri sinulle tarkoitettu.

Kirjoista

U.P.E.A

Luin siskolta saamani syntymäpäivälahjan kesän alussa. Linda Olssonin kirjoittaman kirjan: Laulaisin sinulle lempeitä lauluja.
 Aluksi kirjan takakansi ei hetkauttanut, mietin jopa sen lukematta jättämistä ja unohtamista kirjahyllyyn. Kuitenkin, koska olen kirjojen suurkuluttaja, päätin etten voi jättää tätä kokemusta käyttämättä ja minun on pakko saada tietää, onko tuo kirja hyvä vai ei.
Ensimmäiset sivut eivät oikein tuntuneet missään, sitähän se on, tutustutaan henkilöön ja siihen ympäristöön missä henkilö liikkuu. Pikkuhiljaa alkaa muodostuu mieleen kuva kirjan päähenkilöstä ja huomaamatta näet talon, jossa tämä asustaa. Näet kukat, mitkä henkilö on asettanut pöydälle ja näet sen maiseman mikä näkyy Ruotsalaisen kaupungin ikkunasta. Siinä vaiheessa tiedät olevasi koukussa.
Kirja tempasi mukaansa, kuin sähköisku. En ole aikoihin itkenut noin kovasti ja niin useasti yhden kirjan kohdalla. Mikään kirja ei ole aikoihin vaikuttanut minuun niin kovasti, kuin tuo kirja. Olin hengäsynyt, kun pääsin kirjan loppuun. Silmäni olivat turvonneet itkemisestä, mutta suuni oli kaartunut hymyyn. Halasin kirjaa, kuin olisin halanut kirjan päähenkilöä ja mietin miten kukaan voikaan kirjoittaa niin upeasti. En olisi halunut kirjan päättyvän, mutta pakkohan sen oli, sehän on kirja. Kuitenkin huomaan kotona ollessani lukevani kirjasta pätkiä ja luen niitä runoja, joita kirjaan on ripoteltu. Hakeudun jatkuvasti takaisin kirjan pariin. Niin hyvä se on.
Suosittelen tuota kirjaa jokaiselle, jonka sydän on koskaan tuntunut raskaalta.

Räps räps räps

Olen ollut onneni kukkuloilla viimeisen kaksiviikkoa. Sain nimittäin vihdoin jotain, mistä olin unelmoinut jo vajaan vuoden ja en uskonut, että tulen tuota saamaan vielä pitkään aikaan.. mutta toisin kävi. Nyt minulla on vihdoin, rumpujen pärinää trrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrr:

Canon powershot sx40

Toi onkin tälläsen harrastelija valokuuvaajan märkäuni :P
24-840mm polttoväli, elikkäs suomeksi 35x zoomi, älykäs kuvanvakain valitsee tilanteeseen parhaiten sopivan optisen kuvanvakaimen asetuksen automaattisesti 7 vaihtoehdosta. Cmos kenno, elikkäs HS-toiminto joka takaa tarkat ja upeat kuvat myös hämärissä olosuhteissa, minimoiden kohinan kuvasta...ja tarkoitan siis pimeätä, enkä sitä että siinä kuvauksessa itsessään olisi jotain hämärää liikkeella, hihihih.

Olenkin nyt ollut ihan liekeissä kyseisen kameran kassa ja kuvia on tullut räpsittyä ympäriinsä, kuin pieni eläin. Kissoistamme on kuvia varmaan jo yli sata, mutta ei se tahtia haittaa. Vieläkun käydään miehen kanssa Repovedellä, niin kuvaushulluus on taattu. Juhannuksenakin minut vietiin eräälle sillalle tässä lähimaastossa, ottamaan kuvia ja voi niiden kuvien määrä! Räps räps räps vain!
Pitääkin alkaa käyttää eirikuvan kortteja, että saa teetettyä noi kuvat talteen.
Minusta heräsin vihdoin kauan uinunut valokuvaaja ja olenkin jokapaikkaan menossa nykyään kamerakaulassa :)

Neulonnasta

Olen saanut neulottua miehelle sukat ihansta Helsinki langasta, itselleni tein sukat puolestaan Abuelita-langasta ja täytyy sanoa, että on aivan uskomattoman pehmeät sukat. Kohta menen taas kaivamaan tota laatikkoa, missä pidän noita lankoja ja haen uutta ispistä neulomiseen/ virkkaukseen.
Opin jopa tekemään virkkaamalla putkiloa!.. jee jee.. enään ei teos lähde reunasta tursuilemaan, vaan se kiertää nätisti ympyrää.... tämä tarkoittaa vaih yhtä asiaa, kohta voin korkata virkkaus neitsyyteni ja alkaa tekemään ihan oikeaa irtohihaa tms. jotain muutakin, kuin isoäidin neilötä. Olen jopa suunnitellut että voisin kohta hipsiä kirjastoon etsimään lisää neulonta aiheisia kirjoja, josko niistä saisi lisää ispistä tekemiseen. Kyllähän netti on täynnä kaikkia neulomiseen liittyviä juttuja ja ihan älyttömästi niitä ohjeita tuolta netin ihmeellisestä maailmasta tursuaa, mutta jotenkin minä pidän siitä, että pääsen konkreettisesti lukemaan sen ohjeen.. ikinä en ole jaksanut syventyä lukemaan netissä mitään. Liityin kyllä netissä siihen ravelry-blogiin ja yritänkin etsiä ihmisiä sieltä, joiden kanssa voisi jaksaa intohimon lankoja kohtaan :)

Noh, tällänen teksti tässä, illalla voisin vielä kirjoittaa jotakin liikunnasta ja lukemisesta.

niiin ja anteeksi kirjoitusvirheet... :D

Blogi koomailu päättyköön

Oho, kappas.
Aika on rientänyt niin kovasti, etten ole tajunut kuinka kauan on ollut viimeisestä blogistani.
Anteeksi vain, jos jotakuta on sattunut kiinostamaan.
Kesälomaa olen juuri viettänyt miehenikanssa ja nyt valmistaudutaan juhannuksen viettoon. Ei meillä juurikaan ole mitään suunnitelmia, kuhan lötköillään ja otetaan rennosti nämä viimeiset lomapäivät.

Elämääni olen ottanut kuntoilun mukaan. Ikuisena sohva-ranskiksena oleminen ei enään kiinostanut ja peiliin katsominen alkoi olemaan senverran hankalaa, että oli yksinkertaisesti pakko tehdä aisalle jotakin.
Ammattilaiselta apua hakeneena ja opetuksia saaneena, olo on mitä mahtavin. Vielä vaaka ei näytä toivottuja lukemia, mutta ei hätä ole tämän näköinen, avaimet onnistumiseen on annettu ja kuntosalikortti hivelee taskunpohjaa. Ensikerralla, kun ostan taas tuon kuukauden jäsenyyden, otan mukaan sekä kuntosalin, että fitness gym:in... eli KAIKKI kuntosalin ominaisuudet ovat käytettävissä, ja saa taas koko kuukauden asua hyvillämielin hikisten ihmisten keskellä.

Ruokaremonttikin on tehty, enää meidän talossa ei ole muutakuin täysjyvä pastoja, ja täysjyvä riisiä ja tietenkin rasvatonta maitoa. Lihaa ja kasviksia toki saa olla niin paljon, kuin vaan jaksaa kotiin kantaa, muttei mitään pullaa, piparia, vaaleeta leipää tms. täälä kotoonta löydä vähään aikaan. Olen kääntänyt uuden lehden elämässäni, kuten myös mieheni.. ja olemme matkalla kohti terveellistä elämää. Eteenpäin motivoiva tavoite on se, että ensi kesänä olisin elämäni huippukunnossa. Ilman löllöä, ilman pöhöttynyttä vatsaa. En minä mitään "Jeniffer Nicole Lee:tä" tee, mutta kuitenkin tahdon olla huomattavasti paremmassa kunnossa, ihan vain itseni takia, enkä pelkästään siksi että olisin laiha.
Ja täytyy kyllä tunnustaa, nyt olen ollut kipeänä, joten olen kokenut ensimmäiset kuntosali-niksat. Hirveä himo salille, mutta kun ei vaa pysty/ voi mennä sinne kipeänä.
Tänään on vielä välipunnitus, ei hitto.. jos vaaka ei näytä yhtään alaspäin, en tiedä mitä teen.. pitää alkaa rääkkää itteää ihan täysillä senjälkeen, sillä nyt jo on tuntunut että olen tehnyt paljon kuluneina viikkoina. Noh, ei siinäkään tilanteessa voi muuta, kuin leuka ylös ja kohti uusia pettymyksiä!

Upeaa juhannusta kaikille ja muistakaa, elämä on elettävä nyt, eikä vuosien päästä.

Sain syntymäpäivälahjaksi mieheltäni uuden pyörän. Nyt ollaan käyty jo parikertaa pyöräilemässä ja se on ollut mahtavaa!
Ei tässä muuta. :)

Väriä elämään

Nonih,
kevät alkaa tehdä tuloaan ja minä olen innostunut taas maalailemaan kynsiäni. Varsinkin, kun eräässä kaupassa on myynnissä sitä graffiti nail kynsilakkaa hienoilla väreillä + jos ostaa kaksi, niin saa kynsi siveltimen, jolla voi tehdä kuvioita kynsiin.. jei!
Olen niin pihi noitten ostamisesta, joten ruikutan työkavereilleni aiheesta ja yritän kinuta alennuksia, joita en tule saamaan. nyyskis. Luulisi, että sisäpiiriläinen voisi pikkasen saada armoa, mutta eih. :D

Pääsiäinen on kohta ovella ja ostin raeruohoakin, mutten ole sitä yhtään vielä kylvänyt. Se siitä sitten. Nyt on jo keskiviikko, joten eihän se ehdi enään kasvamaan.. voi voi voi... josko siman tekeminen onnistuisi paremmin, aijon alkaa sitä tekemään tässä parinviikon sisällä. Pitää vaan ensin ostaa pulloja, mitkä voi tuhota, jotta niihin voi sitä simaa sitten läträtä.
Niin ja siskon lapsetkin pitäisi tulla tähän suuntaan, mutta saa nähdä miten käy.

American Car Show.
Sitä olen odottanut taas koko vuoden. Niitä autoja, niitä vaatteita, sitä tunnelmaa. Jotenkin minä vaan niin pidän tuosta toiminnasta, etten osaa enään kuvitella mitään muuta parempaa ajanvietettä pääsiäisten aikaan, kuin tuon.

Kuntoilu.
Tarviin harrastuksen.. oikean harrastuksen, jossa hiki virtaa ja tekee mieli oksentaa liikunnan jälkeen. Haluan nimittäin saada itseni kuntoon ja timmiksi. Tiedän ettei suuria muutoksia viellä tänävuonna tule näkymään, mutta pyrin siihen, että ensivuonna olen huomattavasti timmimpi ja mielelläni 15kg kevyempi. Noni, nytkun olen sen tässä sanonut, tiedän että minun pitää oikeasti tehdäkin asialle jotain, eikä vain levennyttää persettäni tietokoneen äärellä.

Tästä alkaa uusi hyvä elämä.

Neulonnan huumaa

Kengu, läppä puuttu vielä masusta

Helmikuu meni kyllä kohisten ohi. Töitä tuli tehtyä niin paljon, ettei paljoa muuta ehtinyt.
Kotona nollataan ajatukset sitten puikkojen kilinää kuunellen. Tuo neulonta on kyllä sellainen rentoutumisen nopeuttaja ettei muuta ole. Vaikk olisi huonolla tuulella, neulominen saa ajatukset pois ikävistä jutuista. Varsinkin jos tekee jotain sellasta mikä vaatii jokaisella kerroksella laskemista, ei muut ajatukset pääse edes tunkeutumaan pääkoppaan.
Senverran olen jo tottunut neuloja, että rakastan sarjojen ja elokuvien katsomista samalla, kun neulon. Pystyn seuraamaan elokuvaa jo aika pitkään katsomatta puikkoja kertaakaan... edellyttäen siis, että ei tarvitse vaikka langan väriä vaihtaa tms. tuota en pysty kyllä tekemään ilman katsomista.

Nyt mietin taas uutta neulosta, mitä voisin tehnä.. tuon kengun masuun pitää vielä tehdä läppä mutta sen tekemiseen ei mene kuin muutama minuutti, niin olen tosiaan miettimässä mikä voisi olla seuraava askare. Minulla on kyllä ihanaa paksua isoveli lankaa, vihreää, ja siitä voisin tehdä taas ihan perinteiset villasukat.. miten niitten tekemiseenkään ei ikinä kyllästy :D

Lukemista

Sain juuri luettua Laila Hirvisaaren uusimman kirjan, Minä Katariina.
Olin yllättynyt, kuinka hyvin Laila Hirvisaari oli tuonut esiin Katariinaan haavoittuvuuden, epävarmuuden ja pelon, mitä hän joutui kokemaan melkein ensimmäiset 33v elämästään. Koskettavasti Laila Hirvisaari oli myös kertonut Katariinan (oikealta nimeltään Sohpie Auguste Friedrike Anhalt- Zerbst.) surun joutuessaan muuttaa Venäjälle vasta 14-vuotiaana. Eroon rakastavasta isästään ja pikkusiskostaan. Matka keisarinnaksi ei ollut helppo, avioliitto miehen kanssa joka tuotti aina uusia pettymyksiä, hallitsijan kruunu liehuu ihan käden ulottuvilla.

Yllätyin siitä, että kirja tempaa hyvin voimakkaasti mukaansa, eikä sitä malta laittaa pois käsistään. Hirvisaari kuvailee tarkasti mm. Talvipalatsin ulkonäköä, joten vaikkei olisi kyseisen paikan kuvaa nähnytkään, voi sen "nähdä" sielunsa silmin pelkästään lukemalla tämän kirjan.

Suosittelen kyllä kirjaa kaikille jotka vähänkään on kiinostunut historiasta. Hirvisaari yllättää jälleen mahtavalla teoksella ja sitä lukiessa tuntee olevasta, kuin osa historiaa itsekin.

Mitä tulevaisuus tuo tullessaan?

Oletko joskus toivonut saavasi kristallipallon käsiisi, josta voit katsoa oman tulevaisuutesi?
Niin minä arvelinkin.
Tulevaisuus on se jännittävä asia, mitä kukaan ei voi tietää mutta se kiinostaa kaikkia.
Tulevaisuutta aletaan pohtimaan jo taaperoiässä. Vai voitko väittää, ettei sinulta ole jo mukulana kysytty että "mikäs sinusta Pirkko-Kalevi tulee isona?!" Tulevaisuuden suunnitelmat seuraavat sinua koko elämäsi ajan.
Ja auta Armias jos sie teet väärän päätöksen, koskien tulevaisuuttasi.

Olen nyt töissä paikassa, missä kyllä viihdyn mutta en ole varma onko se "minun juttuni". Olen huomannut katselevani sivusilmällä muita paikkoja ja olenkin hakemassa yhteen työpaikkaan, saa nähdä miten käy. En siis tiedä ottaisinko työtä edes vastaan, mutta tälläkertaa olen siinä onnellisessa asemassa, että minulla on valta valita. Koska minulla on vakkarityö, en välttämättä tarvitse uutta paikkaa.
Mutta tosiaan haen puhtaasta mielenkiinnosta ja siitä, että haluan tietää minkälaisia tuntimääriä heillä on tarjoilla.
Siitä sitten myöhemmin lisää, jos tästä kehkeytyy jotakin muuta.

Mutta takaisin tulevaisuuden suunnitelmiin. En ole vieläkään lyönyt naulaa arkkuun sille, etteikö minusta voisi joskus tulla lävistäjä, kirjailija (yritän kokoajan), hieroja, pieneläinhoitaja, nuoriso-ohjaaja... minsta on aina tuntunut siltä, että pystyn tekemään enemmän kuin olemaan pelkästään ns. myyjä. Minä aijon porskuttaa ylöspäin ja etiäpäin työelämässä. Teen kaikkeni että pääsen mahdollisimman pitkälle haaveissani.

Sillä haaveitahan pitää olla.

Mikä ammatti oli ensimmäinen miksi sanoit ryhtyväsi ollessani vaahtosammuttimen kokoinen?

Minä olin uimakoulunopettaja, sen jälkeen koirien hoitaja, taas opettaja, piiräjä, maalari, näyttelijä, opettaja uudelleen yms. ja kaikki noi alkaa kadota menneisyyden haaveisiin.
En halua kadottaa unelmiani.
Unelmat ovat ne, jotak pitävät ihmisen terveenä. Jos ei ole unelmia, ei ole elämää, eikä tarvetta jatkaa.
Älkää siis ikinä, toistan IKINÄ sanoko kenellekkään lapselle, kaverille, siskolle, veljelle, serkun kummin kaimalle.. ettei se pysty/ saa/ voi ryhtyä edes yrittää saavuttaa unelmiaan.
ÄLÄ ikinä sano kenellekään niin.

Sillä jos sanot, saatat tahtomattasi tuhota toisen elämän... oikeasti.

Maalailua

Kuten jotkut ystäväni jo tietävätkin, olen jatkanut unohtunutta akvarelli-maalausta.
Aikoinaan tosiaan maalailin pitkin päivää, eikä loppua siitä tullut.. ja jostain kumman syystä tuo harrastus jäi unholaan, enkä ole moneen vuoteen maalanut yhtään mitään.
Nyt kunnostauduin ja maalaili, eihän minusta vielä mitään Picassoa tullut, mutta tälläisen kyhäelmän sain aikaiseksi.

Lintuparvi

Kuten huomata saattaa, ei minun kannata jättää leipätyötäni pois, vaan jatkaa harjoittelua. Ainoa mistä tästäkin työstä olen ylpeä, on se että koko paperin maalaamiseen meni alta 5min. Joku näsäviisas voisi sanoa, että näkeehän sen päällepäin ettei pahemmin ole uhrattu tähän ajatusta, mutta mielestäni olen aika hyvin onnistun siihennähden, että verestän vasta muistiani noitten värien kanssa.

Tämä maalaus on yksi perinteisistä tyyleistä, mitä olen yleensä piirellyt/ maalaillu. Tälläisiä minulta on löytynyt lapsuudesta asti kymmeniä ja eri variaatiolla.. mutta tuo on se kaikista helpoin.

Mutta josko tästä saisin uuden inspiraation maalaamisen syvään olemukseen ja harjoittelemallahan sitä oppii.

Aina on mielipide

Oletteko huomanneet, että jokaisella blogilla on yksi yhteinen piirre.
Kaikki yrittävät tavalla tai toisella parantaa maailmaa. Eikä tämä ole siis mikään huono juttu.
Jotkut päivittävät tietoja maailmalla tapahtuneista aiheista kuten, sodista, nälänhädästä, köyhyydestä, epätasa-arvosta. Toiset puolestaan kommentoivat maailman uusinta muotia, sisustusta, harrastuksia mitkä on "in".
Ja monet jopa luulevat että toisia ihan_oikeasti_kiinnostaa juuri sinun blogi, juuuri sinun siellä. Eikä siinäkään ole mitään väärää, jokainen haluaa tulla huomatuksi..siitähän tässä blogeilussa on kyse.
Huudetaan koko sivun voimin että: HEI MINÄ OLEN TÄÄLLÄ!
Kukaan, ja minä toistan kukaan ei lähde kirjoittamaan blogia vain itselleen. Ei se ole mahdollista. Jos haluat kirjoittaa blogia vain itsellesi ettei kukaan sitä näe, niin anteeksi vaan se on jo keksitty ja sen nimi on päiväkirja.
Mietitäämpä nyt oikein tarkkaan, olisitko 10-15v sitten antanut jollekkin päiväkirjasi luettavaksi? Et. Sitähän minäkin.

Blogeja on myös sellaisia kuin: nillitysblogit, vitsiblogit, politiikkablogit, harrastusblogit,matkustusblogit, muotiblogit, taiteilublogit ja blogit missä puhutaan mistä tahansa aiheesta yms yms.
Mutta jokaisen blogin taustalla on se, että blogin kirjoittaja toivoo että joku lukisi sitä.
Mutta loppujenlopuksi olet yksin koko jutun kanssa. Sinulla saattaa käydä blogi vierailijoita jotka satunnaisesti käyvät katsomassa blogiasi, mutta lähetävt sitten pois unohtaen sinut maailman pyörteisiin. Miltä tämä saa sinut tuntumaan, olet unohdettu.. joku unohtaa sinut kuitenkin.
Tietysti on niitä joilla on yli 200 ystävää ja joiden kaikki ystävät ovat blogissa ja kirjoittelevat toisilleen kehuja ja kommentteja mistä tahansa aiheesta ne kirjoittavatkin.
Tuo on yksi juttu mitä en ole aina ihan ymmärtänyt, oli kyseessä sitten facebook, twitter tai blogspot. Ne ns. kaverit jotka tykkäävät JOKA IKISESTÄ postauksesta mitä laitat millekkin seinälle. Mitä se sellainen on? Itse henkilökohtaisesti en jaksa tykätä ystävieni jokaisesta facebookin seinäkirjoituksesta ihan vain sentakia ettei minulla ole niihin mitään sanottavaa tai en yksinkertaisesti tykkää siitä kyseisestä jutusta.
Tästäkin päästään siihen, että mikä ystävä se semmoinen on jonka kanssa olet IHAN KAIKESSA ASIASSA samaa mieltä...oikeasti? Ei se ole enään ystävyyttä se on mielistelyä. Ei kenenkään kanssa voi olla niin paljon samalla aaltopituudella että mitätahansa se toinen sanookin, niin sie oot heti peukku pystyssä.

Ystävyys on muuten kummallinen asia. Joitain olet tuntenut jo pienestä pitäen, ja aina kun näette tuntuu ettette olisi olleetkaan erossa hetkeäkään. Joidenkin ystävien kanssa käy puolesaan silleen, että satunnainen yhteydenotto riittää täyttämään sen aukon, minkä ystävä on jättänyt ja mietit kuitenkin ystävän tekosia, ottamatta häneen kuitenkaan mitään yhteyttä. Sitten on sellaista ystävyyttä missä toinen tai molemmat osapuolet ovat löytäneet uuden harrastuksen tms. ja huomaatte pikkuhiljaa erkanevanne toisistanne miltei tahtomattanne.. mutta yhteisestä ajasta ei vaan enään tule mitään, aika ei riitä, harrastukset vie osan energiasta ja ystävytte niiden kautta uusiin ihmisiin ja ns. vanhat ystävät katoaa ajan pyörteisiin. Ja sitten on se perinteinen ystävyyden katkaisija, matka. Toinen asuu niin kauakana, että ettette yksinkertaisesti jaksa pitää yhteyttä.. on tietenkin se toinen puoli, että mitä kauemmaksi toinen muuttaa, sitä useammin pidätte yhteyttä... nämä tosin ovat harvinaisia juttuja.

Huomenna on ystävänpäivä. Ostin kaupasta kortit, mutta tulin huomanneeksi että tänävuonna lähetän harvinaisen vähän kortteja matkaan. Oli aika, kun lähetin yli 20 ystävänpäiväkorttia, tänävuonna vain 7. Tämä sai minut surulliseksi ja tälläkertaa oikeasti toivon saavani jonkinlaisten ystävänpäivän toivotuksen muutamalta ihmiseltä. Muutamalle ystävälle ajattelin laittaa kortin sijasta tekstiviestin, haluan näyttää että minä vielä muistan heitä. En itsekään niin suuresti usko tähän ystävänpäivän hömpötykseen, koska tykkään kehua ystäviäni ympärivuoden...mutta tänävuonna tunnen oloni harvinaisen yksinäiseksi. En edes syytä ystäviäni tästä yksinäisyyden tunteesta, syytän itseäni.. en ole ollut niin hanakka ottamaan yhteyttä keheenkään lähiaikoina, joten tiedän että oma toimintani on laukaissut tämän tilanteen.

Onneksi on kuitenkin muutama ystävä, joista pidän kynsin ja hampain kiinni, vaikka mikä olisi. Ystävät ovat sellaisia, jotak auttavat jaksamaan ♥

Taiteellinen taavi

Helmikuu on jo hyvässä vaudissa ja olen ostanut jo itselleni kunnon akvarelli-maalausvermeet. Vielä pitää kehitellä missä sitä oikein maalailee ja minin aikaan. Tuli nimittäin huomattua, ettei tuosta maalaamisesta tule mitään, kun kaksi uteliasta kissanpenuta häärää vieressä. Odotan kuitenkin jo innolla, että pääsen noihin pensseleihin käsiksi ja aloittaa tämän taileilemisen, mitä olen jo pitkään miettinyt.
Kirjakin on hieman edistynyt, pyrin nyt välttämään niitä asioita, mitkä on kijassa olennaisia, nimittäin henkiöiden nimet. Päätin, että kirjoitan vaan juttua ylös ja kun siltä tuntuu, alan miettimään niitä nimiä ihan kunnolla. Olen nimittäin pyöritellyt noita nimiehdotuksia henkilöille niin kauan, eikä vieläkään yksikään nimi tunnu hyvältä... omaan tahtiin siis.

Kirjoittamisesta puheenollen, olen myös suunnitellu, josko yritän kirjoittaa montaa eri tarinaa samaan aikaan. Suuri osa ideoista tarinoihini, tulee unista mitä näen. Näen nimittäin tosi eläviä unia useasti viikossa ja voin unissa vielä itse hallita sitä unta mielinmäärin. Näin olen saanut kehiteltyä unen kautta hyviä tarinoita (tai noh hyviä ja hyviä) joista joskus haluaisin saada painettua ihan pienen pieneksi kirjaksi asti.

Neulomisista senverran, että nyt minulla on menossa kaulurin neulominen, kun sain nuo kynsikkäät nopeammin valmiiksi, kuin olin uskonutkaan. Lankoja alkaa huveta pelottavaan tahtiin, joten niitäkin pitäisi jossainvaiheessa ostaa lisää. Minullakun on noita mohrair lankoja tuolla kassinpohjalla, eikä niistä juurikaan villasukkia voi vääntää. Noista mohair-langoista aijon tehdä joskus vielä itselleni villapaidan...

Kohta töihin ja illaksi kotiin, kuluvalla viikolla minulla on hirveästi välivuoroja, eli 11-18 aikaan puurretaan töissä niin maan perkuleesti. Tämä tarkoittaa myös sitä, että kotiin päästyäni ja ruuan valmistuttua, kello alkaa näyttää jo kahdeksaa, ettei siinä enään ketään ystävää halua häiritä, eikä sitä oikein mihinkään jaksaisi lähteäkään... Mutta näillä mennää tämäviikko, sunnuntaina seuraava vapaa..jeee! :)

Minua on bongattu

Oi kiitos teille rakkaat lukijat, pelastitte tänään minun hiljaisen, väsyneen, turhautuneen ja ahdistavan sairaslomapäiväni. Satuin katsomaan nimittäin tätä uutta blogia ja vilkaisin sivusilmälläni, kuinka paljon tätä blogia on luettu sen perustamisesta lähtien. Rummun päristystä kehiin...trrrrrrrrrrrrr.. 442! Uulala! Kiitos kiitos kiitos :) Pienestä ja mitättömästä alkoi tuntua jopa jotenkin tärkeältä. Niin ja kiitos teille, kun ette kommentoi ainaisia kirjotushäriövirkeitäni ;)

Siispä kertomuksiin.
Olen nyt jo kolmatta viikkoa sairaslomalla, eilen kävin töissä kokeilemassa kestääkö selkä ja eihän se kestänyt, tunnin töissäolon jälkeen nappasin ensimmäisen lihasrelaxantin ja koko 5h työpäivän aikana otin 3 kappaletta noita lääkkeitä. Lopputulos oli se, että hikisenä ja väsyneenä mietin puoli yhdeksältä illalla, ettei enään tulisi yhtään asiakkaita taloon. Olisin nimittäin näyttänyt enemmänkin klonkunlta, tai sen kadonneelta sisarukselta. Silmät olivat nimittäin puolitangossa, naama punainen siitä että yrittää pitää itsensä kasassa ja hiki tuli siitä, että minulla oli liikaa päällä. Suureksi onnekseni asiakkaita ei kuitenkaan tullut, joten pääsin pöhnässä tallustelemaan kotio, oli muuten pirun kylmä keli, mutta leijailevat lumikiteet olivat  todella kauniin näköisiä.

Kirjoitteluista:
Niin se miun suuri unelmani ryhtyä kirjailijaksi tuntuu karisevan nopeammin, kuin luulinkaan. En ole tuota tarinaani kirjoittanut moneen kuukauteen, vaikka pelkästään tämän kannettavan tietokoneen yksi suurista perusteluista olen se, että vihdoinkin pääsen kirjoittamaan "kirjaani"... *kröhöm* hieman hävettää voisi sanoa, mutta minulla on luova tulppa mielessäin. Asia on nimittäin sillai, että näen kyllä mielessäni koko kirjan alkutarinan, ja olen sitä pyöritellyt mielessäni pitkään, mutta nyt sen siirtäminen tekstiksi on ollut hankalampaa, kuin olen luullut. Joku voisi nyt kysyä "Eikö se ollutkaan läpihuutojuttu?" sarkastisella äänellä höystettynä... mutta joo ei...ei se ole läpihuutojuttu. Olen nyt sairaslomalla miettinyt, että pitäisi vihdoin tarttua tuumasta toimeen ja yrittää edes jotain saada siitä kirjoituksesta aikaiseksi, mutta en ole ehtinyt ajatusta pidemmälle tässä toteutuksessa... ehkä ensiviikolla? Ehkä huomenna?

Neuloksista:
Tällähetkellä puikoilla on kaulahuivi/ viltti/ kotipeitto. Tuosta liilasta mohair langasta väsään tollasta isoa huivia, tai huivi sen todellakin piti olla, mutta tuo on hieman leveämpi, kuin sen piti olla joten tosta saattaa tulla tollain kotihuivi, mihin kääriydetään kylmyyttä pakoon. Lanka on todella helppoa työstää, ei juurikaan mene solmuun ja vaikka kerää ei kerikään palloksi, se rullaa mukavasti itsensä auki neulottaessa. Nyt tässävaiheessa vähän harmittaa, tuosta olisi tullut nimittäin mukava villapaitakin, kerta tuo lanka onkin riittosampaa, kuin olin kuvitellut. Oli minulla kyllä 6 kerää, mutta ne olivat niin pienet ja mohair lanka on riittosampaa miltä se näyttää... noh, ei voi mitään ainahan tuon voi purkaa jos tahtoo.. tosin se voi olla langan murha jos sen tekee.. tuo mohrair lanka on tunnetusti sellasta, ettei se avaudu enään, kun sen kerran on neulonut... sitä kuitnenkin jatkan kohtapuoleen taas ja yritän tuon vikan kerän saada tehtyä. Miksi se onkin niin, että viimeisen kerän kohdalla iskee se kyllästyminen?

Noniin rakkaat lukijat, nyt minä päästän teidät fiksumpien asioiden ääreen ja päätän tän tekstin tähän, kiitoskia ja tervetuloa uudelleen :)

Selkä selkä selkä

Johan on kumma, lääkärissä rampattu ja nappei syöty ja hierojal käyty...mutta siltikin selkä reistailee.
Olen ollut kohta 3 viikkoa taas saikulla ja alkaa pikkuhiljaa kyllästyttää.. saikulla olen myös huomannu sen, ettei ketään tunnu kiinostavan juttelu.. vaik vähä vihjaillu immeisille et täällä kuollaan tylsyyteen.
Tosin perinteisesti tuppaa käymään niin, että ystävät molemminpuolin odottaa yhteydenottoa, jokainen vihjailee ja ihmettelee kun ei mitään kuulu. Tähän voisi perinteisesti sanoa, että jokaisella se puhelin on, että sen voi napata kauniiseen käteen itsekin.. Minulla tosin nyt ollu sellaset tilanteet, että selkä tosiaan tiltannu niin pahasti, että äidinkin kanssa jutellessa jokatoinen sana oli "ai hitto, aijai, ai perkele".. tosiaan ku pienikin liike tekee tosi pahaa.. näin ollen olen huomannut, että jos joku täällä käy ni minun on hankala näyttää iloselta, kun on joko pöllyssä lääkkeistä tai sitten kipu valloittaa mielen ja mie itken.. eli siksi ei ole nyt tullut otettua ite yhteyttä ystäviin..
Kummallista myös se, että syyttävät sormet osottaa aina muualle, kuin itteään..varsinkin näissä ainaisissa yhteydenotoissa. Jokainen tosiaan odottaa sitä soittoa, ja koska jokainen odottaa, kukaan ei ota sitä puhelinta käteen ja laita vaikka viestiä.. ja jokainen tietysti ajattelee että "no niillä on varmaan jotain muuta.." eli kaikki ollaan ihan samanlaisia, odotetaan aina toisen yhteydenottoa ja unohdetaan se oma itsemme..
Onneksi kuitenkin ystäväpiiri on sellainen, että kyllä sitä tulee otettua ihmisiin yhteyttä ja pistettyä viestiä viimeistään kuukauden hiljaiselon jälkeen.. kyllähän sitä useamminkin voisi yhteyttä pitää.. itse pidän facebookis juttelusta tai mesessä juttelusta..
Eipä muuta, kuin kohta hierojalle ja miettimään onko minusta menemään huomenna töihin..

Rampa

Uuden vuoden kunniaksi, minulla on ilo esitellä teille uuden pitkään kestäneen kivun tunteen, selkäkivun.
Lukijoilleni tiedoksi, nyt ei ole kyse mistään "aijai, vähän selkään sattuu" kivusta, ehei, vaan ihan kunnollisesta selkävaivasta.
Tuo äksidentti tapahtui, missä muuallakaan, kuin töissä. Nostelin ihan normaalisti kirjoja pois rullakosta, jotta saan ne kaikkien asiakkaiden nähtäväksi, mutta sitten tapahtui jotain mitä en osanut odottaa.. Ihan normaalisti nostaessani laatikkoa, selästäni tuntui ja kuului rutina ja sitten ei enään hetkeen liikuttukaan. Varovasti laskin laatikon käsistäni, suoristin selkäni ja puhisin itsekseni. Tuolla hetkellä en osanut panikoida yhtään sen enempää, onhan se yleistä että selkä nyt vaan joskus nitkahtaa...
Mutta viikon kivuliaan olotilan jälkeen, ei enään naurattanut.Olin mennyt töihin buranan voimalla, enhän minä kehtanut heti mennä lääkäriin, ei sieltä olisi mitään muuta saanutkaan, kuin buranaa, mitä minulla kotonakin oli.
Lopulta menin viimeviikolla työterveyteen, sain kaksi piikkiä selkään ja kahdet kolmiolääkkeet, lihasrelaksanttia ja 120mg lääkettä. Ja nyt hyvät ihmiset, se ei ole auttanut. Eilenä pääsin hoitajalle käymään, ja tämä ei minulle muuta osanut sanoa, kuin että menehän fysioterapiaan, ei mitään lääkettä, ei piikkiä selkään, ei mitään apua.
Olen kotona itkenyt tätä kipua, se käy sietämättömäksi, illalla on minulla fysioterapia, ja joudun koko päivän odottamaan että saan hieman lievitystä tähän kipuun. Jos ei muuta, joudun huomenna varaamaan ihan oikean lääkärinajan taas jälleen kerran.. mutta minä en jaksaisi. En sitten millään. Tätä kipua on jatkunut nyt niin kauan, että alan jo luovuttaa.. yksinkertaisesti tämä kipu ottaa minusta viimeisetkin voimat.
Toivon vain, että tuo fysio auttaa minua tänään.

2012

Tammikuuta vietellään, omituista miten äkkiä tämä aika oikein menee.
Vastahan minä pääsin töihin ja nyt olen ollut sielä jo vuodenpäivät..ja silti tuntuu ettei vieläkään osaa ihan kaikkea. Mutta ajan kanssa sitä oppii, turha kiirehtiä missään asiassa.

Äsken kokeilin ensimmäistä kertaa anopilta saamaani lahjaa (joskus 3v sitte) eli kiharrinta.
Ei tullut ihan samanlainen efecti, kuin mitä ammattilainen tekis, mutta olen kyllä tyytyväinen tähän tulokseen. Ei siis ole sellainen etteikö uskaltaisi ulos mennä.. kyllä tälläisellä päällä uskaltais mennä juhliinkin, eihän sitä kukaan ole seppä syntyessään.