Mulla on vihdoin rauha. Tiedän mikä on minun osuuteni. Tiedän millä pohjalla seison ja tiedän kehen minä luotan.
Hääjuhlat oli ja kaikki rakkaat olivat paikalla. Iso kiitos rakkaalle ystävälle joka auttoi kipeänä tätä panikoivaa morsianta. tämä ystävä ansaitsisi itselleen jopa oman liputuspäivän...tai nimikkokakun. Ihan mitä tahansa. Hänen kanssa tunnen voivani olla täysin oma itseni, ei tarvitse miettiä sanooko kuinka tyhmiä asioita kun tietää toisen olevan yhtä omituisen huumorin omaava ihminen. Tämä minulle iski kirkkaasti mieleen lukion kokouksessa. Olin kyllä asiasta ollut aina tietoinen, mutta minusta tuntui että asiat tuli entistä todellisemmaksi. Olin ahdistunut ja mietin miksi edes tulin ja tämä ystävä joka oli mukana oli minulle kuin aurinko joka valaisi koko paikan. Luotan häneen täysin ja tekisin mitä tahansa hänen puolestaan. Toivon vain että voin olla hänelle yhtä suuri tuki, kuin hän on ollut minulle.

En aina sano asioita ääneen...ja saatan joskus vaikuttaa siltä että en kuuntele. Mutta minä kuuntelen ja minä muistan <3